top of page
Writer's pictureNikodemus Nousiainen

Kuinka säästää tuhansia euroja kiinteistöveroissa yhdellä yksinkertaisella askeleella?

Päivitetty: 9. helmik.



Vuoden 2024 kiinteistöveropäätöksessä monelle kiinteistönomistajalle kirjekuoresta löytyi yllätykseksi kasvanut verosumma maksettavaksi. Vuosi 2024 voi tuoda yhä suurempia yllätyksiä, sillä maapohjan kiinteistöveroprosentin alarajaa on nostettu aiemmasta 0,93 prosentista 1,3 prosenttiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että maapohjan verotusmuutos voi nostaa kiinteistöveron kokonaismäärää jopa 40 prosenttia. Muutos vaikuttaa lähtökohtaisesti eniten Pääkaupunkiseudun kiinteistöveroihin maapohjan korkean arvon vuoksi. Suurimmat korotukset kuitenkin todennäköisesti nähdään niissä kunnissa, joissa kiinteistöveroprosenttia on pidetty alarajalla ja jota näin ollen joudutaan korottamaan vähintään lakimuutoksen tuoma osuus.


Tämän erityisesti kasvukeskuksissa merkittävän muutoksen lisäksi kiinteistövero voi nousta monissa erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi, jos kunta on tarkistanut ja korjannut alueellaan olevien rakennusten tietoja ja ilmoittanut muutoksista Verohallinnolle, kunta on korottanut kiinteistöveroprosenttia, Verohallinto on korjannut maapohjan virheellisiä tietoja kuten esimerkiksi tontin kaavatietoja tai muita ominaisuuksia, tai koska rakennuskustannusindeksi on noussut. Kiinteistöveron perusteet kannattaa kuitenkin joka tapauksessa tarkistaa asiantuntijan toimesta, sillä tiedoissa voi usein olla huomaamattomia virheitä.


Katsotaanpa tilannetta trecon referenssin kautta:


Tamperelainen 2019 rakennettu taloyhtiö haluaa tarkastaa kiinteistöveronsa määrän. Taloyhtiöllä oli omistuksessaan kaksi vierekkäistä kiinteistöä. Tarkistuksen myötä huomattiin, että toiseen kiinteistöön oli sovellettu yleistä kiinteistöveroprosenttia, vaikka kummatkin kiinteistöt palvelivat vakituista asumista pienkerrostalon kautta. Kiinteistöön olisi tullut soveltaa vakituisen asuinkäytön kiinteistöveroprosenttia. Tämän lisäksi taloyhtiön autokatoksista oli jätetty tekemättä verotusarvon vähennys. Muutosten myötä säästöä taloyhtiölle kertyi takautuvasti yhteensä n. 2000 € ja vuositasolla eteenpäin noin 660€/vuosi.


Kiinteistöverotus kannattaa tarkastaa, jos

a) kiinteistöllä on useita eri rakennusluokkaan kuuluvia rakennuksia tai rakennusten osia

b) kiinteistöllä on tehty rakennus- tai korjaustöitä

c) kiinteistö on uusi, eikä asiantuntija ole vielä tarkistanut taloyhtiön ominaisuustietoja tai tarkastuksesta on kulunut paljon aikaa.


Mikäli olet kiinnostunut kiinteistöveron tarkastuksesta, ota yhteyttä tai soita +358 50 360 3686.

bottom of page